Valtuustoaloite: JATKUVA KASVATUS LOPEN KUNNAN METSIEN HOITOMENETELMÄKSI

Kaikessa kehittämisessä, myös taloudellisessa toiminnassa, on kyse yrityksestä kasvattaa ihmisten
hyvinvointia, viihtyvyyttä ja onnellisuutta. Metsä on muutakin kuin puuta, erityisesti
kunnan kaltaisen yhteisön omistama metsä. Kunnan on syytä tarjota jäsenilleen
virkistäytymismahdollisuuksia kuten marjastus, sienestys, metsästys, vaeltelu, kuntoilu, terveyden hoito,
luontoharrastus, jne. myös metsänomistuksensa kautta. Nykykäytännön avohakkuut ja
taimikkojen harvennukset kuitenkin pilaavat metsän virkistyskäytön pitkäksi ajaksi. Metsäpolut
ovat kadonneet käsitellyistä metsistä. Niissä liikkuminen on vastenmielistä, usein vaarallista, jopa
lähes mahdotonta.
Kunnan jäsenillä tulisi olla oikeus saada metsistään muutakin hyötyä ja
iloa kuin vain puun myyntitulojen tuomaa vähäistä kevennystä verojen maksuun.

Nykykäytännön jaksollisen metsänhoidon haittoja:
– metsä on ”puupelto”, sen ainoaksi arvoksi jää huonolaatuisen puun tuottaminen teollisuudelle
tai energiaksi.
– metsästä riippuvaiset lajit taantuvat ja katoavat eli luonnon monimuotoisuus köyhtyy ilman alikasvusten
suojapaikkoja ja tarpeellisia lehtipuulajeja.
– muu metsän virkistyskäyttö kuten; sienestys, marjastus, metsästys, samoilu,
luonnon parissa oleilu, terveyden vaaliminen, luontomatkailu jne. vaikeutuu tai käy mahdottomaksi
– maisema ja miljöö tuhoutuvat käytännössä ihmisen aikajänteessä pysyvästi. Metsänomistajalle ja
muille kansalaisille kyse on tutun kotimaiseman pilaantumisesta tunnistamattomaksi ja
kulkukelvottomaksi.
– monokulttuurinen metsä on alttiina kasvitautien ja hyönteistuhojen, esimerkiksi
kaarnakuoriaisten äkillisille massaesiintymisille.
– alaharvennetussa ja raivatussa puupellossa ja avohakkuiden reunoilla on säännöllisesti suuria
tuuli- ja myrskytuhoja, kun tuulen voimaa pehmentävät alikasvokset ja pienet puut on raivattu.
Ilmastonmuutoksen takia myrskyt yleistyvät ja kovenevat. Myrskyn kaatamat järeät havupuut
eivät useinkaan kelpaa sahatavaraksi rakenteensa repeämien takia. Korjuutyö on silti kallista,
mutta puut menevät halvalla. Yksittäisinä tuulenkaadot jäävät korjaamatta. Silloin ne tosin
hyödyttävät monimuotoisuutta. Työläs ja kallis kasvatus saattaa hetkessä valua suurelta osalta
hukkaan.
– menetelmä vaatii paljon työvaiheita, jotka syövät kannattavuutta. Tästä koituvaa haittaa
pehmennetään valtionavuilla niille, jotka kasvattavat metsää elinkeinonaan. Sillä tavoin haitasta
tulee kuitenkin ylimääräinen kuluerä koko kansantaloudelle.
– avohakkuussa kaadetaan myös ne keskenkasvuiset puut, joita vielä kannattaisi kasvattaa.
Toistuvilla, alaharvennuksia edeltävillä alikasvoksen raivauksilla aiheutetaan suunnattomia
taloudellisia tappioita ja hidastetaan metsien ilmaista luontaista kehitystä.
– tasaikäiset laajat taimikot ovat alttiita hirvieläin- ja myyrä- ym. tuhoille.
– laatupuu (järeä, oksaton, tiukkasyinen puusepänlaatu vaativiin kohteisiin) on käynyt harvinaiseksi
tai katoamassa markkinoilta.
– puut ottavat ravinteensa pääasiassa sienten välityksellä. Avohakkuu ja kantojen ylösrepiminen
heikentävät ja jopa tuhoavat sienten kasvua ja samalla uuden terveen metsän kehitystä.

EKOLOGIS-TALOUDELLINEN METSÄNKASVATUS ELI JATKUVA KASVATUS

Menetelmä on metsän usean puulajin erirakenteisena eli kaikenkokoisia puita sisältävänä
kasvattamista. Hakkuissa huolehditaan metsän kehittymisestä ja säilymisestä jatkuvasti
eriasteisesti puustoisena. Siten jatkuvaa kasvatusta voi käyttää kaikissa metsissä taimikoista
varttuneisiin, kun päätavoitteena on välttää avohakkuu.
Etuja:
– edistää luonnon monimuotoisuutta: erirakenteisessa sekametsässä on
runsaasti linnuille ja muille eläimille tärkeitä suoja- ja pesäpaikkoja, erityisesti metsäkanalinnut hyötyvät.
– maisema on jatkuvasti esteettisesti miellyttävä ja metsän virkistysarvot säilyvät pysyvästi käytettävissä.
– metsän monikäyttö on jatkuvasti mahdollista: marjastus, sienestys, linnustus, luontomatkailu ym.
– nykymetsänhoidosta johtuva erillisten luonnonsuojelualueiden tarve vähenee.
– laatupuuta on helppo kasvattaa sitä vaativiin tarkoituksiin.
– vähätöisyys on todella suuri etu metsänomistajalle. Vain hakkuu säännöllisin välein, esimerkiksi
joka 10. – 20. vuosi. Hakkuissa saadaan puuta kaikkeen käyttöön.
– myrsky- ja tuulituhot jäävät vähäisiksi, koska tuuli ei pääse puhaltamaan metsän läpi kovalla
voimalla kuten alaharvennetussa ja raivatussa metsässä.
– metsänomistajan kannalta on edullista, että metsänmyynti voidaan ajoittaa yllättävästi heiluvien
suhdanteiden mukaisesti. Siis aina on myytävää. Jos hinta ei ole riittävä, voi antaa puiden kasvaa
parempia aikoja odotellessa.
– menetelmä tuottaa metsänomistajalle enemmän rahaa vähemmällä
vaivalla kuin nykykäytäntö, jossa avohakkuuvaiheessa huomioidaan yksinomaan
puunjalostusteollisuuden ja metsäorganisaatioiden hetkelliset intressit.
– tieteellisesti tutkitut ja julkaistut kasvatusmallit ovat valmiina välittömästi käytettäviksi
taloudellisesti hyvin kannattavasti ja ympäristölle edullisesti kaikissa sekä erirakenteisissa metsissä
että tasarakenteisten puustojen palauttamiseksi luonnollisen erirakenteisiksi.
Haittoja:
– nykyiset monitoimikoneet on suunniteltu pääsääntöisesti avohakkuita varten, joten niiden
käyttäjiltä vaaditaan erityistä asennetta ja ammattitaitoa, jotta jätettävä puusto ei
vahingoittuisi. Vahvalla motolla työ kuitenkin onnistuu.
Muita näkökohtia:
– Ei ole olemassa yhtään tutkimusta, jossa olisi osoitettu, että nykykäytännön alaharvennus-
avohakkuu-viljelymenetelmä tuottaisi eniten rahaa tai olisi metsien monimuotoisuuden ja
monikäytön kannalta edullisin vaihtoehto.
– Tutkimukset, joita on tehty jo pitkään Suomen lisäksi useissa muissa maissa, osoittavat
erirakenteisen kasvattamisen (jatkuvan kasvatuksen) taloudellisesti tuottavimmaksi sekä metsien
monimuotoisuuden ja monikäytön kannalta edullisimmaksi metsänhoidon vaihtoehdoksi.

– Avohakkuista tuli Suomessa lähes yksinomainen menetelmä, kun 1948 kuusi silloista
arvovaltaista asiantuntijaa antoi ns. Harsintajulkilausuman, joka julisti metsien kasvattamisen
tasaikäisinä olevan tuottoisinta. Julkilausuma ei perustunut mihinkään tutkimuksiin. Uusi
menettely ajettiin käyttöön vain arvovallalla painostaen ainoaksi hyväksyttäväksi, jotta teollisuus
sai halvalla ostaa pientä keskenkasvuista puuta. Eri menetelmien tutkimiseen ja vertailuun
suhtauduttiin kielteisesti. Tutkimustyö jopa estettiin pitkiksi ajoiksi.

On syytä lopuksi korostaa, että jatkuvaan kasvatukseen perustuva ekologistaloudellinen
metsänhoito on parhaiten tuottava menetelmä nimenomaan yksityisen metsänomistajan ja
erityisesti yhteisömetsänomistajan kannalta, koska uudistamis- ja taimikonhoitokulut ovat erittäin
vähäiset. Avohakkuumenettely on kannattavaa vain ostajapuolen, siis itse korjuutyön teettävien
yhtiöiden kannalta, sillä metsänomistaja maksaa aiheutuvat kustannukset. Kunta ei
myöskään saa valtion tukirahaa hoitotöihin eikä korvauksia myrskyvahingoista, eikä hirvien ja
myyrien aiheuttamista taimituhoista, joita nykykäytäntö massiivisesti aiheuttaa.
Metsälaki korostaa metsien taloudellisesti, ekologisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävää
käyttöä. Jatkuva kasvatus täyttää kriteerit, avohakkuumenetelmä sen sijaan täyttää kriteerit huonosti ja monessa tapauksessa suorastaan tuhoaa näiden kriteerien toteutumisen.

Esitämme, että Lopen strategisten painopisteiden siirtyessä rakennemuuutosten myötä enemmän vapaa-aikaan ja luontoon ollaan kunnassamme edelläkävijöitä tässä asiassa ja Lopen kunnan kaikissa metsissä aletaan noudattamaan ekologisesti kestävää jatkuvan kasvatuksen metsänhoitoa, joka samalla on taloudellisin vaihtoehto. Vuoden 2014 voimaan astuneen uuden metsälain myötä jatkuvan kasvatuksen käytölle ei enää ole lainsäädännöllisiä esteitä. Jatkuvaa kasvatusta voidaan käyttää välittömästi kaikissa metsissä, taimikoista varttuneisiin puustoihin.
Lopella 12.9.2016